Anne Mattila

anneuusi2_250Ensimmäisen levytyksensä Anne Mattila teki jo vuonna 1998. Vuonna 2000 hän solmi levytyssopimuksen BMG levy-yhtiön kanssa. Suuren yleisön tietoisuuteen Anne Mattila ponnahti kesällä 2001 julkaistuilla Jori Sivosen säveltämillä ja Vexi Salmen sanoittamilla singleillä Asfalttiviidakko ja Pienen hetken. Singlet nousivat pikavauhtia Suomen soittolistojen kärkeen.

Singlejä seurasi huhtikuussa 2002 julkaistu albumi Anne Mattila. Albumi myi loppukesästä kultaa ja seuraavana vuonna jo platinaa. Mattilan seuraava albumi Enkeleitä, onko heitä julkaistiin lokakuussa 2003, ja levy saavutti kultalevyrajan parissa viikossa.

Albumeja on ilmestynyt kaikkiaan 15 kappaletta ja ne ovat saavuttaneet useita platina ja kultalevyjä. Anne Mattila tekee myös itse lauluja ja elokuussa 2009 ilmestyneellä albumilla Kaikki muu voi mennä kuultiin ensimmäistä kertaa hänen omia sävellyksiä ja sanoituksia. Viimeisin albumi Kuivaa koivua julkaistiin keväällä 2016.

Osta liput